Edellisestä postauksesta on taas muutama kuukausi. Sukkia ja kortteja on silti tehty. :)

Nämä Terhot menivät työkaverille synttärilahjaksi. Oli kuulemma erittäin mieluinen lahja. :)

Nämä kolme paria menivät hyväntekeväisyyteen. Ylimmät sukat ja toinen pari alimmista lähtivät Turkuun syöpäosastolle, ja toinen alaparista lähti Suloiset sukat 100-vuotiaalle Tampereen Koukkuniemeen.

Sitten vähän joulukortteja

Ihastuin tänä jouluna 3D-kortteihin. Näissä kuvissa näkyy huonosti 3D. Näitä oli hauska väkrätä.

Kokosin tälläiset äidille ja isälle jouolulahjaksi. Tai itseasiassa nämä olivat osa sitä lahjaa, lisänä oli glögipullo ja suklaakonvehtipussi. Kerättiin siskon perheen (niin minusta tuli marraskuussa täti pienelle pojalle <3) ja veljenkin (veli sano lahjaa annettaessa että hänkin on mukana siinä mutta ei hän tiedä mitä siinä on) kanssa yhteinen lahja.

Tänään menen entisen työkaverin pienimuotoiselle synttäri kahvitukselle. Eilen sitten väkräsin tälläisen kortin.

Seuraavaksi on kai alettava miettimään ystävänpäivä kortteja.. Alan vaan yleensä tekemään niitä niin aikaisin, että kun päivä lähestyy alkaa kauppoihin sillon vasta ilmestymään kaikkea ihanaa kortteihin. :) Mutta kukn tuntee itsensä, on parempi että alottaa aikasin. :)